Särkänniemi CUP:n P10 Haastesarjasta kotiintuomisiksi kultaa ja pronssia.
Osallistuimme kahdella joukkueella tämän kesän Särkänniemi CUPiin. Matkaan oli lähtenyt yhteensä 20 pelaajaa, joista osa oli lainassa vuotta nuorempien 2015-syntyneiden joukkueesta. Haastesarjaan osallistui meidän lisäksi 14 joukkuetta ja joukkueet oli jaettu neljään lohkoon. Turnauksen ensimmäisenä päivänä molemmat joukkueet pelasivat kaksi peliä. Sininen aloitti turnauksen tiukalla 2-1 voitolla TPV/punaisesta ja Punainen varmalla 2-0 voitolla Akaa YJ:stä. Päivän toiset pelinsä molemmat joukkueet hoitivat selkeänumeroisesti Sinisen voittaessa OLS/Idän 6-1 ja Punainen HJK/Töölön 7-2. Turnauksen toisena päivänä pelattiin ainoastaan yksi peli ja tilanne oli se, että voitoilla molemmat joukkueet pääsivät mitalipeleihin. Sininen aloitti päivän aamupelillä SAPA/vihreää vastaan. Pelin alkua voisi kuvailla katastrofiksi sillä SAPA siirtyi 2-0 johtoon vain 4 minuutin pelin jälkeen. Heikosta alusta huolimatta, pelin edetessä saimme luotua painetta SAPA:n maalille ja pidettyä oman maalin puhtaana. Tauolle siirryttiin kuitenkin 1-2 tappioasemassa. Toisella puoliajalla jatkettiin siitä mihin jäätiin eli luotiin painetta vastustajan maalille ja ensimmäisen minuutin aikana paine palkittiin tasoitusmaalille. Pian olimmekin jo 4-2 johdossa. Vastustaja pääsi vielä lopussa peliin mukaan rankkarimaalilla, mutta se ei enää riittänyt ja loppulukemat 4-3. Punainen sai vastaansa Loiskeen ja siitä ei samanlaista trilleriä syntynyt vaikka vastustaja pääsikin pelin alussa tasoittamaan pelin 1-1. Peli oli alusta loppuun asti hienosti hallussa ja loppulukemat meille 3-1. Näin molemmat joukkueet pääsivät mitalipeleihin ja turnauskaavion takia se tarkoitti sitä, että välierissä pelattaisiin joukkueen keskinäinen peli! Kuitenkin ennen sitä, pelaajat päästettiin viettämään loppupäivä Särkänniemen huvipuistossa. Joukkueen keskinäinen pelistä muodostuikin molemmille joukkueille tähän mennessä turnauksen kovin peli. Vauhti oli kovaa ja kaksinkamppailuja ei vältelty. Pelin draamankaari oli myös kunnossa; Sininen meni kaksi kertaa johtoon ensimmäisellä puoliajalla, mutta tauolle lähdetiin kuitenkin lopulta Punaisen 2-3 johtoasemassa. Sininen haki vimmatusti tasoitusta toisella puoliajalla ja se lopulta palkittiin. Varsinaisen peliajan tulos 3-3, joka tarkoitti, että voittajaa haettaisiin pilkuilta. Pilkuilla Sininen veti pidemmän korren, Sinisten maalivahdin torjuessa kaksi laukausta ja heidän kaikkien vetäjien onnistuessa. Sininen siis finaaliin ja Punainen pronssipeliin. Punainen karisti pettymyksensä hienosti pronssipeliin ja otti vakuuttavan 4-0 voiton FC Kangasala/punaisesta. Sininen sai finaalissa vastaansa puhtaalla pelillä pelanneen HJK/Arabian. Varsinainen peliaika päättyi 2-2 joten ratkaisua jouduttiin hakemaan taas pilkuilta. Molempien joukkueiden kolme ensimmäistä vetäjää onnistuivat ja ratkaisu nähtiin neljänsien vetäjien kohdalla HJK:n vetäjän epäonnistuessa. Pelattiin kaiken kaikkiaan hieno turnaus ja kaikkein tärkeintä, että pystyttiin luomaan pojille hienoja muistoja!
03.07.2024 09.10 | Särkänniemi CUP:sta kultaa ja pronssia |
21.10.2023 19.55 | P13/14 - Tule meille pelaamaan! |
21.10.2023 19.48 | Pelikausi päätökseen |
03.10.2023 21.47 | Karjaalta pronssia puhtaalla pelillä |