FC HALIKON HISTORIAA

FC Halikko ry on 1.3.2000 perustettu, alunperin halikkolainen jalkapalloseura. Salon alueen kuntarakenne uudistui 1.1.2009, kun kymmenen kuntaa yhdistyivät monikuntaliitoksessa yhdeksi kaupungiksi, Salon kaupungiksi. Tähän liitokseen kuului myös Halikon kunta, jonka alueella FC Halikko toimii.

Seuraa oli perustamassa aktiivinen lähinnä 1990 syntyneiden tyttöjen ja poikien vanhemmista koostuva joukko. Heti ensimmäisenä kesänä mukaan tuli myös muita ikäryhmiä. Futsal otettiin seuran toimintaan alusta alkaen mukaan ja seurassa futsal on tasavertainen laji jalkapallon kanssa.

Vuonna 2010 FC Halikko osallistui ensimmäistä kertaa miesten sarjaan jalkapallossa. Tuolloin koko seurahistorian ajan mukana olleet 1992 -syntyneet osallistuivat Turun piiriin Kutoseen. Futsalin puolella miesten sarjassa mukana on oltu jo vuodesta 2006 lähtien. Menestystä seura on saanut jo useiden vuosien ajan futsalin puolella saavuttamalla piirisarjoissa mitallisijoja. U21 FS joukkue voitti Suomen mestaruuden 2016-2017 kaudella. Joukkue muodostui lähinnä 1997-96 syntyneistä pelaajista.

Talkootyö on ollut vahvaa seurassa alusta alkaen. Uuden ohikulkutien siltatyömaat tulivat tutuksi seuralle alkuaikoina. Halikon aseman katsomon istuin- ja lattiaosat uusittiin sekä katsomorakennus maalattiin seuran toimesta kesällä 2008. Merkittävä talkootyönosoitus on aseman hiekkakentän parantaminen tekonurmeksi. FC Halikko on ensimmäinen seura Salon alueella, joka on lähtenyt parantamaan oleellisesti omien junioreidensa harrastusmahdollisuuksia. Teon arvoa nostaa vielä se ,että se tapahtui ilman kaupungin rahallista tukea. Kenttä valmistui 2011 loppukesästä. Kentälle asennettiin Led-valaistus 2016.

Kuva 2.8.2000 SSS/Tapani Juusola ja kuvassa seuran ensimmäiset valmentajat Jukka Lasonen ja Jouni Salmenjaakko 1990 syntyneiden poikien kanssa leirillä Lehtiniemessä. Vieraiksi oli kutsuttu vuotta nuorempien poikien joukkue.

FC Halikko ry  


fchalikkotoimisto@gmail.com


y-tunnus: 1755429 - 6