Olivia Simula jatkaa FC Halikon paidassa
Naiset FS edustusJulkaistu: 29.04.2021 09.13

Olivia Simula jatkaa FC Halikon paidassa

Vaikka kauden päättymisestä on vasta pari viikkoa, uuteen kauteen valmistautuminen on pyörähtänyt pikkuhiljaa käyntiin ja ensi kauden joukkueen rakennus käynnistynyt.

Ensimmäinn sopimuspelaaja on varmistunut kun FC Halikko ja Olivia Simula ovat allekirjoittaneet jatkosopimuksen kaudesta 2021-2022.

Täksi kaudeksi Halikkoon Vantaalta siirtynyt 26-vuotias joukkueen konkari oli joukkueen tukipilareita runkosarjan aikana. Joukkueen kapteenistossa paikkansa ottaneelle pelurille tehopisteitä kertyi kauden mittaan 11+6=17, jolla heltisi joukkueen sisäisen pistepörssin kärkisija. Samalla syntyi myös uransa kolmannella liigakaudellaan henkilökohtaisesti ylivoimaisesti parhaat tehot.

Olivia kommentoi omaa jatkoaan seuraavasti:

"Päätös jatkaa oli lopulta varsin helppo. Halikkoon siirtyminen toi omalle urallekin aivan uuden motivaation ja nosteen ja ollut hienoa huomata miten laadukasta toiminta täällä on ollut. Joukkueessa on ollut hyvä tekemisen meininki läpi kauden ja nuori joukkue otti isoja askeleita eteenpäin. Paljon on kuitenkin edelleen parannettavaa, mutta pelaajat todella motivoituneita tekemään kehittymisen eteen töitä. Koko liigan taso on ottanut viime vuosina tosi isoja askeleita eteenpäin ja kovasti pitää tehdä töitä että pysytään kehityksessä mukana. Meillä on nuori, mutta todella potentiaalinen ryhmä ja selkeänä tavoitteena onkin ottaa ensi kaudella taas askeleita lähemmäs valtakunnan kärkeä.

Sopimuksen synty saikin joukkueen valmennuksen suupielet hymyyn. Ari Peltola kommentoi Olivian sopparia:

"Ompun merkitys joukkueelle oli kauden mittaan pelillisesti todella merkittävä, mutta sen lisäksi kokeneempana pelaajana oli erinomainen esimerkki nuoremmille pelaajille. Hän istui joukkueeseen todella hyvin ja odotukset tulevaa kautta ajatellen ovat entistä korkeammalla. Kauden mittaan Olivian rooli muuttui hieman ja hänet siirrettiin laiturin paikalta pohjapelaajaksi, mikä osoittautui varsin onnistuneeksi muutokseksi ja koko kentälliseen löydettiin sitä myötä toisiaan tukevat roolitukset ja saatiin Ompunkin osaamisesta paras mahdollinen irti. Valmennuksessa nähdään että hänessä vielä paljon lunastamatonta potentiaalia ja innolla odotetaan että päästään tekemään esimerkillisen joukkuepelaajan kanssa töitä kohti ensi kautta.