Otteluraportti FC Halikko - FC Nokia 30.10
Naiset FS edustusJulkaistu: 31.10.2021 00.48

Otteluraportti FC Halikko - FC Nokia 30.10

FC Halikon seurapäivän huipentaneeseen liigaotteluun saapui vastustajaksi FC Nokia. Kotijoukkueen peli on alkukaudella vielä kangerrellut ja ennen päivän ottelua pistesarake näytti vielä nollaa. Vastaavasti FC Nokia oli kolmessa pelatussa ottelussaan kärsinyt kaksi tappiota, mutta vastaavasti ottanut hienon 4-3 kotivoiton sarjan ennakkosuosikeihin kuuluvasta FTK-Torniosta. Kyseessä siis erityisesti kotijoukkueelle varsin tärkeä ottelu jottei tappioputki venyisi liian pitkäksi ja sitä kautta voittamisen pakko alkaisi painaa puserossa.

Kotijoukkue tuli pukukopista juuri sellaisella tekemisen meiningillä kuin mitä toivottiinkin ja vahvan pallonhallinnan myötä tilanteet syntyivät alkuun pääosin pelkästään Nokian maalille. Ensimmäisen parin vaihdon aikana erityisesti Annika väänsi itsensä useampaankin tekopaikkaan. Ensin kulmakuviosta Nokian ylivoimaisesti paras pelaaja maalivahti Emmi Kortesmaa otti upean reaktiotorjunnan, seuranneesta sivurajasta Annikan ohjaus kolahti tolppaan ja kun puolittainen läpiajokin päättyi Kortesmaan torjuntaan, avausmaali jäi vielä odottamaan syntymistään. Jakson edetessä Nokiakin pääsi paremmin tilanteisiin, jotka useimmiten syntyivät nopeiden vastaiskujen myötä, joissa erityisesti Tilda Pyykkönen ja Elli Koivula osoittivat vaarallisuutensa. 6 minuutin kohdalla nähtiin molemmissa päissä huippupaikka. Ensin kotijoukkueen parhaana pelaajana ansaitusti palkittu Kata taituroi kuin tyhjästä itsensä Nokian pelaajien keskeltä avopaikkaan, mutta jälleen Kortesmaa venyi huipputorjuntaan. Vain hetki myöhemmin kotijoukkueen päädyssä tapahtui ottelun kenties ainut kotijoukkueen puolustuksen totaalinen nukahdus, mutta jälleen vahvan ottelun pelannut Lotta venytti jalkatorjunnalla Sini Sulosen vedon kulmapotkuksi. Vääjäämätön kuitenkin lopulta tapahtui ja kotijoukkue siirtyi ansaittuun johtoon ajassa 11:33, kun Nokian sivurajasta saatu katko käännettiin nopeaksi vastaiskuksi. Stiina levitti pelin toista laitaa pystyyn juosseelle Katalle, joka haki vielä kohti takatolppaa rynninyttä Annikaa. Nokian kapteeni Marika Ropanen yritti katkaista syöttöä vapaana olleelle Annikalle, mutta kuten usein näissä tilanteissa pallo kimposi Ropasen jalasta omaan maaliin ja näin tilanne 1-0. Kun enempää ei maaleja enää jaksolla nähty muutamista tiukoista tilanteista huolimatta, tauolle siirryttiin kotijoukkueen maalin johdossa.

Toinen jakso alkoi kuten ensimmäinenkin ja heti ekassa vaihdossa kotijoukkueen avauskentällinen näytti pallonhallinnan ja liikuttamisen mallia, mutta viimeistely jäi edelleen vaillinaiseksi. Kun neljä minuuttia täyttyi pelikellossa, Nokia väänsi itsensä tasoihin maalilla joita tällä kaudella nähty turhankin useita kotijoukkueen verkkoon. Lotta torjui ensimmäisen vedon, mutta jatkopallo jäi pomppimaan maalinedustalle, jossa Elli Koivula väänsi itsensä ensimmäisenä pallolle ja aivan maalin edestä siirsi lukemat tasoihin 1-1. Ottelun lopulliseksi ratkaisuksi jäänyt osuma nähtiin ajassa 6:37. Laura-Stiina-Kata-Ronja kentällinen sahasi muutamalla nopealla syötöllä itsensä vetopaikkaan ja päivän teeman mukaisesti palloa toimitettiin maalille, josta myös löytyi tänään pelaajia. Lopulta Katan syötöstä Ronja viimeisteli ottelun viimeiseksi jääneen maalin. Nokia haki viimeisen vitosen aikana vielä tasoitusta reikäpaidalla, mutta puolustusnelikko peitti linjoja tehokkaasti eikä suurempia vaaratilanteita päässyt syntymään.

Joukkueen valmentaja Ari Peltolan kommentit ottelusta:

- Paljon saatiin parannettua asioita joita maajoukkuetauon aikana käytiin läpi ja painotettiin. Maalintekoon täytyy edelleen saada lisää terävyyttä, mutta nyt löytyi oikeanlaista röyhkeyttä ja pyrittiin aktiivisesti saamaan vetoja ja pelaajia maalille. Pallollinen peli parani huomattavasti edellisistä otteluista, mutta edelleen joukkueen perisynti malttamattomuus ja turha kiire paistoi useissa tilanteissa. Erityisen tyytyväinen voi olla joukkueen puolustuspelaamiseen, joka pysyi kasassa lähes läpi koko 40-minuuttisen. Reagoitiin erinomaisesti pallonmenetyksiin, joka piti Nokian ylivoimahyökkäykset minimissä. Tästä hyvillä mielin viikonlopun viettoon ja maanantaina jatketaan työntekoa kohti seuraava koitosta.

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin kotijoukkueesta Katariina Marttila ja vierasjoukkueesta Elli Koivula. Erityismaininnan ottelusta ansaitsee hienosti mukana elänyt kauden ennätysyleisö 195 henkeä, jotka loivat halliin hienoa tunnelmaa.

Kotiotteluista on nyt parin viikon tauko, seuraavat kaksi ottelua pelataan vieraskentällä. Seuraava ottelu pelataan ensi sunnuntaina 7.11 joukkueen matkustaessa Pirkkalaan sarjan tappioitta aloittaneen PJK:n vieraaksi. Salohallissa joukkue esiintyy seuraavan kerran sunnuntaina 21.11 kun Saloon saadaan vieraita Torniosta.