Annika Peippo pukee myös ensi kaudella Halikon sinisen ylleen
Julkaistu: 08.05.2021 09.34

Annika Peippo pukee myös ensi kaudella Halikon sinisen ylleen

Viikon alkajaisiksi sopimusrintamalta kuuluu positiivisia uutisia. Seuraava palanen joukkueen pelaajapaletin rakennuksessa loksahti paikoilleen kun Annika Peippo kirjoitti nimensä jatkosopimukseen myös kaudelle 2021-22.

Heti debyyttikaudellaan liigassa suureen rooliin noussut 16-vuotias pivot-pelaaja pystyi eittämättä vastaamaan niihin odotuksiin joita hänelle ennen kauden alkua asetettiin. Lopulta myös kymmenen

tehdyn maalin raja rikkoontui kauden viimeisessä ottelussa MuSaa vastaan ja tehopisteitä kertyi kaudella yhteensä 10+4, jolla Annika oli joukkueen toiseksi paras maalintekijä ja sisäisen pistepörssin neljäs. Enempäänkin oli pisteidenkin valossa aineksia, mutta harmittava loukkaantuminen syyskierroksella piti nuorukaisen pois pelikentiltä 1,5 kuukautta, joka näkyi koko kentällisen suorittamisessa.

Annika kommentoi omaa jatkoaan:

- Itselle jatko oli aivan selvää tässä joukkueessa. Meillä on tosi tiivis ryhmä, joka viihtyy erinomaisesti toistensa seurassa. Saavutettiin joukkueena se mitä vähimmäistavoitteena lähdettiin hakemaan eli sarjapaikka, ensi kaudeksi tavoitteet asetetaan taas astetta korkeammalle ja sen eteen tehdään kovasti töitä. Onnistumisia tuli itsellekin kauden mittaan ihan kivasti ja kausi antoi uskoa, että tulevaisuudessa voi pärjätä tällä tasolla entistä paremmin.

Annika odottaakin jo innolla tulevaa kautta, sillä hyvistä maalilukemista huolimatta vähän jäi kaudesta hampaankoloon, kun loukkaantuminen katkaisi hyvin alkaneen kauden. Nyt toiveena onkin että pystyy pelaamaan terveenä täysinäisen kauden.

Kentällisen muille pelaajille menee kehut myös maalimääristä.

- Kentällisellämme yhteispeli löytyi tosi hyvin ja varsinkin keväällä peli kulki, niin silloin onnistumisia tuli itsellekin. Ensi kauteen helpompi lähteä varmasti tässäkin suhteessa, kun nyt saatu ajettua omaa pelitapaamme sisään.

Annikan jatko joukkueessa oli enemmän kuin toivottua myös valmennukselle. Ari Peltola kommentoi tyytyväisenä Annikan sopparia:

- Nuoresta iästään huolimatta pystyi pelaamaan todella kypsästi heti debyyttikaudellaan. Vaikka pelillisiin vahvuuksiin Annikalla aina on kuulunut tehokkuus hyökkäyspäässä, osoitti liigassa kauden mittaan kypsyytensä myös kahden suunnan pelaajana. Tekee esimerkillisesti töitä myös puolustussuuntaan ja fyysisesti vahvana pelaajana pärjää hyvin myös fyysisemmässä väännössä. Annika on todella esimerkillinen ja päämäärätietoinen treenaaja, joka tekee kovasti töitä kehittyäkseen ja tullakseen koko ajan paremmaksi pelaajaksi. Innolla odotankin jo ensi kautta, potentiaalia tällä lupauksella on nousta ensi kaudella vieläkin korkeammalle tasolle kunhan vaan saa hyvän treenikauden ja ehjän kauden alleen.

Annikan kumiyrityksenä on toiminut Kuljetusliike Saarinen Seppo Oy

Lisääkin soppareita on muutama julkaisua vaille valmiina, joten pysy kuulolla miten joukkueen rakennus etenee

#eezyvmpsalo #eezy #SSOyhteistyössä #visitsalo #futsalliiga

FC Halikko ry  


fchalikkotoimisto@gmail.com


y-tunnus: 1755429 - 6