Seuraava sopimus allekirjoitettu - Stiina Peltonen piirsi nimensä sopimuspaperiin
Julkaistu: 16.06.2020 00.00

Seuraava sopimus allekirjoitettu - Stiina Peltonen piirsi nimensä sopimuspaperiin

Seuraava tärkeä palanen ensi kauden liigaryhmään varmistui, kun seuraavana pelaajana sopimuksen allekirjoitti tämän kauden lukuisiin tulokkaisiin kuulunut Stiina Peltonen (s.2004). Vasta edellisen kauden alkupuolella futsalin aloittanut peluri piirrettiin jo ennen kauden alkua isoilla kirjaimilla valmennuksen suunnitelmissa nousemaan hakemaan kokemusta oman ikäluokan pelien lisäksi myös Naisten Ykkösen peleistä. Ja kun paikkaa tarjottiin, Stiina ei jättänyt tilaisuutta hyödyntämättä vaan kantoi isoa roolia heti ensimmäisestä harkkapelistä lähtien läpi kauden pohjapelaajan paikalla osoittaen olevansa kaiken sen luottamuksen arvoinen jota häneltä odotettiin. Harmittava loukkaantuminen treeneissä toi pikku tauon peleihin syyskierroksella, muuten tämä vahvan läpimurron tehnyt pelaaja esiintyikin kauden joka ottelussa summaten kauden lopuksi tehopisteet 2+7 pelaamissaan 13 ottelussa.

Valmentaja Ari Peltola olikin luonnollisesti innoissaan nuoren pohjapelaajan oltua halukas ottamaan liigahaasteen vastaan.
- Stiinan suhteen oli isot odotukset kauteen lähdettäessä vaikkei yhtään peliä tällä tasolla tai aikuisten sarjoissa ylipäätään vielä ollutkaan alla ja hän täytti ja jopa ylitti kaikki ne toiveet joita häneen kauden alla asetimme. Stiinan otteita tuli jo edellisellä kaudella seurattua tosi tarkasti hänen pelattuaan vielä C-ikäisissä ja jo silloin teki vaikutuksen vaikka oli vasta ensimmistä vuotta lajissa mukana. Nostaminen viime kaudeksi Naisten rinkiin oli luonnollinen jatkumo nopealle kehitykselle ja sitä kautta otti entistäkin isompia harppauksia kehityksessä. Itseeni tehnyt suuren vaikutuksen Stiinan kova halu kehittyä ja panostaa lajiin. Tekee todella määrätietoisesti töitä myös omalla ajallaan ja itselläni vahva luotto siihen, että tulee ensi kaudella olemaan isossa roolissa liigajoukkueessa.

Miten kuvailisit Stiinan debyyttikautta, pelillisiä vahvuuksia ja kehityskohteita:
- Innokas harjoittelija jolla valtava halu oppia ja kehittyä ja tämän myötä ottikin isoja askeleita kauden mittaan eteenpäin. Nuoresta iästään huolimatta erittäin kypsä pelaaja, joka lukee pelin eri tilanteita hyvin ja pelinlukutaito onkin ehdottomasti yksi suurimmista vahvuuksista, ei sattumaa että istuu
pohjapelaajan paikalle kuin nyrkki silmään. Kauden mittaan kehittyi erityisesti hyökkäyssuuntaan tukemisessa, uskalsi tehdä ratkaisuja ylöspäin sitä paremmin mitä pidemmälle kausi eteni itseluottamuksen ja rohkeuden lisäännyttyä. Pallollisesti erittäin taitava pelaaja, jolla hyvä syöttötekniikka ja laukaus ( jota toivotaan ensi kaudella käyttävän vieläkin hanakammin). Ensi kautta ajatellen tuohon pelirohkeuteen tullaan kiinnittämään entistä enemmän huomiota ja toinen asia, jossa kokemattomuus kauden mittaan ehkä vielä hieman näkyi, että pohjapelaajana pelinohjaamista ja kommunikointia täytyy vielä kehittää lisää, Peltola summaa

Miten sitten joukkueen muiden 04-ikäisten tavoin pari vuotta sitten C-tyttöjen SM-kultaa juhlinut peluri näkee kauden niin joukkueen kuin omaltakin kannalta ja millaisin ajatuksin tulevaan debyyttiin liigassa ?
- Kausi oli joukkueelta todella upea ja saavutettiin kaudelta se mikä oli alusta asti tavoitteenakin. Omalta osaltani ei kauteen lähdettäessä ollut oikein minkäänlaisia ennakko-odotuksia, oli tosi mahtavaa päästä mukaan Ykkösen rinkiin ja sitä myötä kehittymään pelaajana. Alkukausi meni ehkä vielä hieman
totutellessa ja sitten harmittavasti kun tuntui että alkoi pääsemään paremmin peliin sisään, loukkaannuin ja pelejä jäi välistä muutama. Loukkaantumisen jälkeen pääsin kuitenkin ihan hyvin taas uudelleen mukaan ja loppua kohti omakin peli parani oman roolin löydyttyä ja yhteispelin loksahdellessa kentällisen kanssa paikoilleen.
Ensi kauteen lähdetään melkein samasta tilanteesta kuin itse lähdin viime kauteen. Tietää että pelin taso ja vauhti tulee nousemaan huomattavasti, mutta kenelläkään ei täyttä varmuutta mitä se todella on. Tavoitteeni ensi kaudella on henkilökohtaisesti kehittyä edelleen pelaajana kokonaisvaltaisesti ja sitä kautta pystyä antamaan kentällä parhaan mahdollisen panoksen ja sitä kautta auttaa joukkuetta pärjäämään.

Mikä jäi parhaiten mieleen menestyksekkäästä viime kaudesta omalla kohdallasi ?
- Viime kaudesta jäi parhaiten mieleen aivan mahtava Jyväskylän reissu, jonka myötä tuntuu että kasvettiin ryhmänä tosi hyvin yhteen. Lisäksi mieleen jäi naisten joukkueen hyvä joukkuehenki, jäi aina harmittamaan tosi paljon kun joutui jäämään treeneistä tai peleistä loukkaantumisen takia sivuun. Alusta asti otettiin tosi hyvin vastaan ja tunsi että oli tärkeä osa joukkuetta vaikka nuorempana hyppäsikin rinkiin.

Entä pelillisesti, miltä tuntui hyppäys junnusarjoista Ykkösen kärkiryhmään ?
- Se tuntui alkuun todella jännittävältä, mutta samalla todella hienolta. En olisi toissa kaudella futsalia aloittaessani pystynyt kuvittelemaan itseäni tähän pisteeseen ja olenkin sanoinkuvaamattoman kiitollinen saamastani mahdollisuudesta nousta mukaan tähän hienoon ryhmään. Nyt varsinkin uuden treenikauden käynnistyttyä on huomannut miten isoksi ja tärkeäksi asiaksi pelaaminen tässä ryhmässä on muodosunut itselleni, Stiina päättää

FC Halikko ry  


fchalikkotoimisto@gmail.com


y-tunnus: 1755429 - 6