Joukkueen rakennus jatkuu, Lotta Hiihtola jatkaa joukkueessa
Julkaistu: 13.06.2020 00.00

Joukkueen rakennus jatkuu, Lotta Hiihtola jatkaa joukkueessa

Joukkueen puolustuspelin viimeinen lukko, joukkueen perustamisesta asti mukana ollut maaginen maalivahtimme Perniön liimanäppi Lotta Hiihtola (s.2000) jatkaa Halikon sinisissä (tai Lotan tapauksessa tulevalla kaudella uudessa häikäisevän oranssissa ) tulevallakin kaudella ja tulee näin tekemään debyytin liigatasolla kasvattiseurassaan. Vaikka tärkein tehtävä onkin kentällä seistä pallojen tiellä ja estää niiden meno maaliin, viime kaudella syntyi myös tehoja maalien muodossa. Peräti kolme kertaa vastustajan verkko heilahti Lotan jalasta lähteneestä laukauksesta, kohokohtana Jyväskylässä Riemua vastaan isketyt 2 maalia. Nykyään Tampereella opiskeleva ja siellä majaa pitävä Lotta puntaroi käytännön syistä jatkoa pienen tovin, mutta joukkueen nousu liigaan varmisti sen, että halu kokea liigataso tuttujen kavereiden kanssa tutussa ympäristössä voitti ja nimet piirrettiin sopimuspaperiin.

Joukkueen valmentaja Ari Peltola ei pystynytkään peittelemään tyytyväisyyttään Lotan tehtyä lopullisen päätöksen jatkostaan:
- Lotta on nyt kolme vuotta kantanut yhtä peliä lukuunottamatta yksin torjuntavastuun joukkueessa ja ottelu toisensa jälkeen antanut meille mahdollisuuden voittaa. Lotta on todella esimerkillinen treenaaja, joka treeni toisensa jälkeen pistää itsensä likoon sataprosenttisesti. Helpolla ei treeneissä yksikään veto uppoa, joka samalla kehittää myös meidän kenttäpelaajia, kun jokaisen maalin eteen täytyy onnistua suorituksissa. Uskon, että tuleva kausi tulee olemaan entistäkin parempi Lotalle. Tänä vuonna hän keskittyy pelkästään futsaliin jalkapallon jäädessä sivuun, mikä varmasti takaa sen että hän tulee olemaan kauden alkaessa fyysisesti parhaassa mahdollisessa terässä ilman jalkapallokauden rasituksia.

Menneen kauden päätteeksi joukkueen Vuoden Pelaajana palkitun Lotan otteet on ansaitusti noteerattu myös Halikon ulkopuolella. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetyssä valtakunnallisessa nuorten pelaajien pelaajakehitystapahtumassa hän edusti Länsi-Suomen joukkuetta ja hienojen otteiden jälkeen palkittiin koko turnauksen parhaana maalivahtina, vaikka mukana oli useita jo liigassakin pelanneita veskareita. Myös syksyn nuorten pelaajien valtakunnalliselle mallileirille kutsu tipahti postilaatikosta. Nyt Lotalla katseet käännetty jo kohti tulevaa kautta:
- Viime kaudesta jäi erityisesti mieleen se, miten täysillä kaikki pisti itsensä likoon joukkueen menestyksen ja kehittymisen eteen. Oli hienoa huomata miten paljon joukkue ja jokainen yksilö meni eteenpäin kauden aikana. Lisäksi kaudesta jäi mieleen se, miten joukkueeseen nostettiin mukaan monia nuoria pelaajia, jotka upeasti omalla laadukkaalla tekemisellään ansaitsivat paikkansa ryhmässä. Edelliseen kauteen verrattuna sarjassa oli menneellä kaudella todella paljon enemmän hyvätasoisia joukkueita, jonka ansiosta itsekin sai venyä kaudella parhaimpaansa. Kausi osoitti, että tiettyjä asioita on omassakin pelissä vielä kehitettävä, mutta niiden eteen tehdään koko ajan töitä, jotta ensi kaudella olisin vieläkin valmiimpi hyppäämään liigavauhtiin. Itse keskityn nyt pelkästään futsaliin ja jätän futiksen sivuun, joka mahdollistaa parhaan mahdollisen valmistautumisen niin fyysisesti kuin henkisestikin tulevaan liigakauteen. Tulevalla kaudella tulee varmasti kovia pelejä ja ollaan kenties haastajan asemassa muita vastaan, mutta motivaatiota meidän jengiltä ei todellakaan puutu ja uskon että pystytään pelaamaan laadukasta futsalia liigatasolla, Lotta päättää.

Huhut kertovat että olisit saamassa kilpailijan tolppien väliin, mitä ajatuksia se herättää ?
- Tosi mahtavaa että saataisi toinenkin veskari joukkueeseen. Olen pelannut nyt kaikki pelit muutaman kauden ajan, vaikka välillä joissakin pelissä lepokin olisi tehnyt hyvää pikku vaivojen myötä. Ja nyt jos saadaan kilpailua pelipaikasta, se potkii varmasti meitä molempia eteenpäin ja pistää yrittämään entistä enemmän.

FC Halikko ry  


fchalikkotoimisto@gmail.com


y-tunnus: 1755429 - 6