Seuraava palanen joukkueen rakennuksessa varmistui, Olivia Haapanen liigasoppariin
Julkaistu: 13.06.2020 00.00

Seuraava palanen joukkueen rakennuksessa varmistui, Olivia Haapanen liigasoppariin

Seuraava palanen ensi kauden rosteriin on kiinnitetty, kun viime kaudella joukkueessa debytoinut joukkueen varsinainen ilopilleri Olivia Haapanen (s.2004) oli valmis ottamaan seuraavan askeleen ja haasteen urallaan vastaan ja kirjoitti nimensä sopimuspaperiin. Jo ennen kautta päämäärätietoisen ja lahjakkaan pelaajan hyppäystä hakemaan kokemusta ja lisähaastetta Naisten peleistä junnupelien lisäksi osattiin odottaa ja tiedettiin tulevan tapahtumaan. Debyytin tekeminen kuitenkin siirtyi yllättävänkin pitkälle erinäisten esteiden vuoksi tapahtuen vasta joulukuussa, mutta sen jälkeen Olivia olikin vakiokokoonpanoa lähes kaikissa lopuissa ottelussa. Otteluita kertyi laiturin tontilla viihtyvälle pelaajalle kaudella yhteensä 11 ja tehopisteet kaudella olivat 4+1. Naisten pelien lisäksi Olivia kantoi viime kaudella suurta roolia B-tyttöjen peleissä.

Joukkueen valmentaja Ari Peltola oli todella mielissään, kun sopimus saatiin solmittua tämän lupaavan pelaajan kanssa:
- Jo ensimmäisellä Ykkösen kaudellamme oli ajatus ottaa Olivia mukaan kokeilemaan Ykkösen peleissä, mutta silloin katsottiin pelaajan kehityksen ja kokonaisrasituksen kannalta vielä paremmaksi antaa kehittyä junnupeleissä vielä vuoden verran. Tälle kaudelle hän olikin sitten joka suhteessa valmiimpi hyppäämään Ykkösen rinkiin ja jo ennen kauden alkua pidin itsestäänselvänä että hän on yksi niistä B-ikäisistä pelaajista, jotka tulevat pääsemään kokeilemaan siipiensä kantavuutta Naisten peleissä. Olivia on viimeisen parin vuoden aikana ottanut valtavia harppauksia eteenpäin ja mielenkiinnolla odotankin hänen debyyttiään liigatasolla. Hänestä paistaa halu kehittyä ja tulla koko ajan paremmaksi ja paremmaksi pelaajaksi, tälläisten pelaajien kanssa on meidän valmennuksenkin ilo päästä tekemään töitä tulevaa kautta varten.

Miten kuvailisit Olivian debyyttikautta Ykkösessä ?
- Viime kaudella ensimmäisissä peleissä monen muun debytantin tapaan Olivialla oli ymmärrettävästikin pientä jännitystä eikä uskaltanut käyttää ehkä omia vahvuuksiaan sillä lailla mitä hänelle koitimme rohkaista, mutta mitä pidemmälle kausi eteni, sitä paremmin hän sai itseluottamusta huomattuaan pärjäävänsä aivan loistavasti ja pääsi sitä kautta paremmin ja paremmin mukaan ja omalle tasolleen. Kohokohtana kaudella hänellä varmasti oli Nokialta haetussa vierasvoitossa pelattu aivan huikea peli, ottelussa isketyt kaksi maalia ja valinta ottelun parhaaksi pelaajaksi.

Jo aiemmin sopparin tehneen Nellan tavoin kaudella 2018-19 C-tyttöjen futsalin SM-kultaa voittamassa ollut peluri odottaa jo innolla tulevaa liigakautta ja sen mukanaan tuomia uusia haasteita sekä kommentoi niin mennyttä kautta kuin odotuksia tulevastakin:
- Olin todella innoissani, että valmennus osoitti luottamuksen minuun ja kysyi halukkuuttani mukaan liigarinkiin. Itselläni on tosi kova halu kehittyä pelaajana ja teen kovasti töitä sen eteen että osoitan olevani luottamuksen arvoinen ja ansaitsen tekemiselläni paikan liigajengissä. Viime kaudesta jäi tosi positiiviset fiilikset kauttaaltaan, joukkue teki tosi sitoutuneesti töitä ja joukkue kehittyi kauden mittaan isoja askeleita. Ja se näkyi kyllä sitten tuloksissakin. Mitä pidemmälle kausi eteni, sitä paremmin me pelattiin. Omakin peli parani kauden mittaan varmasti isolta osin onnistumisten ja sitä kautta kasvaneen itseluottamuksen myötä. Tulevaa kautta varten meidän täytyy jatkaa edelleen entistä kovempaa työntekoa haasteiden kasvaessa, mutta tiedän varsinkin omasta puolestani, mutta myös muiden pelaajien puolesta että siihen ollaan valmiita. Henkilökohtaisena tavoitteena ensi kaudella on edelleen kehittyä joka sektorilla mahdollisimman paljon ja sitä kautta ansaita peliminuutit liigassa. Kiva päästä näkemään millä lailla joukkueena pärjätään valtakunnan ykkösjoukkueita vastaan.

Mikä jäi kaudesta yksittäisenä tapahtumana erityisesti mieleesi ?
- Kaksi asiaa nousee mieleen yli kaiken. Jyväskylään tehty pelireissu oli monessa mielessä tosi tärkeä. Tuntui että se reissu lopullisesti hitsasi meidät "junnut" mukaan Naisten ryhmään pitkän pelimatkan ja yhdessä vietetyn ajan myötä ja sen jälkeen ollaan oltu entistäkin tiiviimmin yhtä ryhmää. Toinen asia joka jäi elävästi mieleen oli viimeisen pelin aivan huikea tunnelma. Oli tosi mahtavaa pelata täpötäyden ja kannustavan kotiyeisön edessä. Ja se miten tsempattiin ja kannustettiin toinen toisiamme viimeiseen asti ja otettiin vielä voitto lopulta kotiin. Tuollaisia pelejä upean yleisön edessä toivoisin pääseväni kokemaan jatkossakin, toivottavasti jo ensi kaudella uudella kotikentällämme Salohallissa.

MIltä tuntui hyppäys junnupeleistä Ykkösen kärkiryhmän kokoonpanoon ?
- Hyppäys junnupeleistä Ykkösen kärkijoukkueeseen tuntui alkuun tosi hurjalta ja loi varmaan pientä jännitystäkin, koska pelin laatu ja taso nousi todella paljon. Kuitenkin joukkueen kokeneemmat pelaajat otti meidät nuoremmat tosi upeasti vastaan ja valoivat uskoa miten tärkeässä roolissa ollaan joukkueessa. Se oli tosi tärkeä asia miten tunnettiin olevamme yhtä tärkeitä palasia joukkueessa kuin pidempään mukana olleet pelaajatkin, Olivia päättää

FC Halikko ry  


fchalikkotoimisto@gmail.com


y-tunnus: 1755429 - 6